Fazerin työpaikat Vantaalla uhrattiin vaarallisten jätteiden polttolaitoksen vuoksi

Vantaan kaupunki on päättänyt uhrata suomalaisen menestysbrändin ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Oy Karl Fazerin työpaikat Vantaan Långmossebergeniin perustettavan vaarallisten aineiden ja ongelmajätteiden polttolaitoksen tieltä. Samalla vaarannetaan myös lähiseutujen kymmenien tuhansien asukkaiden…

Jatka lukemistaFazerin työpaikat Vantaalla uhrattiin vaarallisten jätteiden polttolaitoksen vuoksi

VANTAA TARVITSEE KRIISIAJAN JOHTAJUUTTA

Vantaa tarvitsee kriisiajan johtajuutta ja parempaa talouden realiteettien sisäistämistä Vantaan nykyisten päättäjien keskuudessa. Myös päätöksenteon ammattimaisuudessa on parantamisen varaa. Vantaan jo toistamiseen epäonnistunut kesäterassin yrittäjävalinta on vain jäävuoren huippu. Kaupungin…

Jatka lukemistaVANTAA TARVITSEE KRIISIAJAN JOHTAJUUTTA

Miksi kuntalaisia sumutetaan ja ratikka investointeja piilotetaan?

Miksi kaupunginjohto, lukuisat valtuutetut ja jopa media vähättelevät Vantaan ratikan kustannuksia? Miksi ratikankannattajat tunnustavat vain Länsimäki- Aviapolis reitin betonoitujen kiskojen rakennuskustannukset, jotka on laskettu vuoden 2019 hinnoilla? Minne katoavat loput…

Jatka lukemistaMiksi kuntalaisia sumutetaan ja ratikka investointeja piilotetaan?

Miksi kuntalaisia sumutetaan ja ratikka investointeja piilotetaan?

Miksi kaupunginjohto, lukuisat valtuutetut ja jopa media vähättelevät Vantaan ratikan kustannuksia? Miksi ratikankannattajat tunnustavat vain Länsimäki- Aviapolis reitin betonoitujen kiskojen rakennuskustannukset, jotka on laskettu vuoden 2019 hinnoilla? Minne katoavat loput…

Jatka lukemistaMiksi kuntalaisia sumutetaan ja ratikka investointeja piilotetaan?

Nato sekä velka lyövät korville, jos rakenteiden uudistamiseen ei ryhdytä välittömästi

Kansalaiset tulevat maksamaan kovan hinnan Suomen jo nousseista puolustusmenoista, hyvinvointi alueiden perustamisista, valtionhallinnon huonosta johtamisesta, hiilineutraalisuus tavoitteista ja mahdollisen Nato-jäsenyyden tuomista lisäkustannuksista. Siksi, rakenteellisiin uudistuksiin on lähdettävä välittömästi. Turvallisuuspoliittisia ratkaisuja…

Jatka lukemistaNato sekä velka lyövät korville, jos rakenteiden uudistamiseen ei ryhdytä välittömästi

Venäjä, huoltovarmuus, talous ja Nato

Venäjän ja Ukrainan sota nostaa pintaan laajat huolet Suomen huoltovarmuusvarastojen heikosta kapasiteetista sekä paljastaa sen, kuinka heikosti on hoidettu valtion ja kuntatalouden suojausmekanismeja tulevaisuuden haastaviin näkymiin. Covid-19-virus paljasti jo osittain…

Jatka lukemistaVenäjä, huoltovarmuus, talous ja Nato

ONKO YLPEYS JA RÖYHKEYS VANTAAN LINJA?

Vantaan ratikan ympärillä kuhisee kuin 90-luvun Vantaalla. Fazerin, Kojamon ynnä muiden kasvottomien maakaupat, pyöröovi-ilmiö, lobbareiden vaikuttaminen jne. Tämä kaikki on peruskauraa nyky-Vantaalla. Mutta ennen kaikkea hämmentävää on se, kuinka kevytmielisesti…

Jatka lukemistaONKO YLPEYS JA RÖYHKEYS VANTAAN LINJA?

VOIKO POLITIIKKOIHIN LUOTTAA?

Vantaan kaupungin budjetti vuodelle 2022 on hyväksytty Vantaan kaupungin valtuuston toimesta.  Oikealta katsottuna, on lopputulos äärimmäisen huono. Suurin pettymys oli kokoomusryhmän toiminta ratikkaäänestyksessä.  Kaikki kokoomuksen ratikkavastaiset äänestivät raitiovaunuhankkeen toteutukseen tähtäävien…

Jatka lukemistaVOIKO POLITIIKKOIHIN LUOTTAA?

YMMÄRTÄÄKÖ KAUPUNGIN JOHTO VANTAAN TALOUDEN TODELLISTA TILANNETTA?

Vääntö Vantaan kaupungin budjetista tuleville vuosille alkoi odotusten mukaisesti. KaupunginjohtajaViljanen kertoo Vantaan Sanomissa (1.11.2021) että ”Vantaa on terve suomalainen kaupunki”. Jos tällätarkoitetaan kuntalaisten hyvinvointia, väittämä voi pitääkin osittain paikkansa, mutta…

Jatka lukemistaYMMÄRTÄÄKÖ KAUPUNGIN JOHTO VANTAAN TALOUDEN TODELLISTA TILANNETTA?

VANTIN TULEVAISUUS ON RATKAISTAVA NYT

Keskustelu Vantaan kaupungin omistaman Vantti Oy:n ympärillä on ollut varsin kiihkeää viime vuosina. Seon täysin ymmärrettävää, koska kustannustehokkuudeltaan Vantti ei ole ollut mikään menestystarina.Monet kaupungit ovatkin päätyneet viime aikoina ulkoistamaan…

Jatka lukemistaVANTIN TULEVAISUUS ON RATKAISTAVA NYT