Puoluejohtajien käskyllä ja virkamiehiä ohjaamalla sähkönhinta saadaan laskuun

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4810213

20.8 blogissani kerroin miksi sähköyhtiöt kiertävät sähkömarkkinalakia 67§ ja käyttävät kansalaisten ahdinkoa hyväkseen. Ratkaisumallistani uutisoitiinkin laajasti ja ehdotukseni päätyikin jo mm. SDP:n työkalupakkiin. https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4810213

Mitä käytännön toimia sähkönhinnan alentamiseksi sitten voidaan tehdä? Suomessa kunnat ja kaupungit omistavat pääsääntöisesti sähkön tuotantolaitokset. Toimintaa ohjataan sähköyhtiöiden hallituksesta, kaupungin- tai kunnanhallituksista ja mahdollisen konsernijaoston toimesta. Päättävillä paikoilla istuu puolueen paikallisosastojen nimeämiä luottamushenkilöitä.

Puoluejohtajat Orpo, Marin, Purra, Saarikko, Anderson, Harkimo ja Ohisalo ovat ratkaisevassa asemassa.  Nyt punnitaan johtajuus ja yhteistyökyky. Puoluetoverit, jotka istuvat edellä mainituilla luottamuspaikoilla, on ohjattava tekemään sähkömarkkinalain 67§ mukaisia päätöksiä. Sähköyhtiö, jolla on merkittävä markkinavoima kunnan alueella, on lain mukaan velvollinen tuottamaan sähköä kohtuulliseen hintaan kunnan asukkaille sekä yrityksille.

Lain tarkoituksena on, että kuntien markkinajohtajien on myytävä tuottamansa sähkö ensisijaisesti kunnan asukkaille sekä kunnan muille toimijoilla toimitusvelvollisuustuotteena. Perussähkösopimuksen hinta on oltava kohtuullinen ja hinnan määräytymisen perustana on itsetuotetun sähkön tuotantokustannus eikä korkea Nord Poolin Spot-markkinahinta.

Mikäli sähköntuottajan oma tuotantokapasiteetti ei riitä kattamaan koko kunnan sähköntarvetta, niin perussähkösopimuksen hintaa voidaan tasata tuontisähkön tuomalla kustannuksella. Perussähkösopimus ei voi olla pörssihinnoiteltu eikä sähkön pörssihintaa noudatteleva määräaikainen sähkösopimus.

Energiaviraston ja kilpailuviraston päätöksiin ja laintulkintaan vaikuttamista sekä virkahenkilöihin kohdistuvaa sähköyhtiöiden kustantamaa lobbaamista on rajoitettava. Sähkömarkkinalaki 67§ ei jätä tulkinnan varaa. Lakipykälä ohjaa kolmea merkittävää asiaa. Toimitusvelvollisuutta, kohtuullista hintaa sekä selkeitä myyntiehtoja. Näistä kahta jälkimmäistä vastuuta rikotaankin nyt räikeästi suomalaisissa sähköyhtiöissä. Energiaviraston tehtävänä on valvoa, että sähkömarkkinalakia 67§ noudatetaan ja kilpailuviraston on valvottava sitä, että suomalaiset sähköyhtiöt eivät syyllisty hintakartelliin.

Onneksi valoa on tunnelin päässä. Kokkolan Energia perui ilmoituksen sähkönhinnan nostamisesta ja ryhtyi noudattamaan sähkömarkkinalakia. Nyt kokkolalaiset saavat edullisempaa sähköä. Löytyykö Suomesta muitakin suoraselkäisiä sähkötuottajia vai jääkö Kokkolan Energia ainoaksi?