Sosialistipuolueiden poliitikot ja heidän tukiverkostonsa professorit ja asiantuntijat puhuvat julkisuudessa ristiriitaisesti vasemmistopuolueiden aikaisempaan linjaan nähden. 1960–1990 lukujen aikana Euroopan ihmisoikeussopimuksesta (1950) ja YK:n ihmisoikeusjulistuksesta (1948) ei riehuttu eikä niihin vedottu, vaikka itärajalta tuli Neuvostoliiton diktatuuria pakenevia kansalaisia. Kaikki tulijat käännytettiin rajalla surutta takaisin ilman, että mitään erillistä käännytyslakia oli edes pohdittu tarvittavan. Innokkaimmat käännyttäjät olivat sosialistipuolueiden edustajia.
Vanhempi väki muistaa myös hyvin Aeroflotin lentokonekaappauksen vuodelta 1977. 22-vuotias Gennadi Šeludko ja 19-vuotias Aleksandr Zagirnjak kaappasivat lentokoneen Petroskoista ja vaativat päästä Tukholmaan. Kaappareiden epäonneksi polttoaine loppui ja kone laskeutui Helsinki-Vantaalle.
Hallituksessa istuivat silloin pääministerin puolue SDP:n lisäksi SKDL (Vasemmistoliiton edeltäjä), LKP (Liberaalinen kansanpuolue), RKP sekä Keskusta.
Vuonna 1977 ei yksikään vasemmistolainen intellektuelli tai liberaali esittänyt lennokkaita kannanottoja ihmisoikeusrikkomuksista kansainväliseenoikeuteen vedoton kaappareiden puolesta. Gennadille ja Aleksandralle ei suotu mahdollisuutta oikeudenkäyntiin, vaan niska-perse-otteella heidät heitettiin susille takaisin Neuvostoliittoon kolme päivää pidätyksen jälkeen.
Keisarin uudet aatteet – sosialistien ihmisarvokuva kehittyy?
Eletään 2000-lukua. Suomessa työleireille ei ole ohjattu enää ketään vuosikausiin. Ihmisarvokuva kuva on muuttunut. Kansalaisen himot sekä vietit ovat ihmisoikeuskysymyksiä ja sukupuoliakaan ei ole enää kahta. Koulujen oppimateriaali on ”eheyttävää ja yhtenäistävää”, niin kuin 70-luvulla.
2015 Suomeen vyörysi kymmeniä tuhansia nuoria miehiä rajan yli. Kouluttamattomia ja kielitaidottomia 19–34-vuotiaita nuoria miehiä otettiin juhlien vastaan. Kansantalous ”kiitti” ja sisäisestä turvallisuudesta vaahtosivat vain ”taantumuksellinen peruspuolue” PS.
Afrikasta roudattiin maahamme jopa sotarikollisia, jotka saivat maassamme maksuttoman oikeudenkäynnin kotimaassaan tehdyistä rikoksistaan. Miljoonien eurojen oikeudenkäyntikulut ovat oikeusvaltion perustaa, sosialistit totesivat.
Isänmaallisuus on edelleen häpeä
Vasemmistopuolueiden ja entistä Neuvostoliiton ilmaa hengittävien 50 vuoden matka 70-luvulta tähän päivään asti on ollut mielenkiintoista seurata. Kun Neuvostoliitto romahti ja lakkasi olemasta vuonna 1991 lähti vasemmistolaisten juuret sekä elämän tarkoitus kuin lapsi pesuveden mukana yhdessä yössä.
Murrosikä ja identiteettikriisi iski ja 90-luku oli yhtä hapuilua. Harhauduttiin vastustamaan globalisaatiota. Onneksi kansainvälinen feministiliike ja ilmastokriisi toivat pelastuksen ja antoivat olemassaololle tarkoituksen.
Vaikka vasemmistolaisten ”henkinen kasvu” on ollut verrattain nopeaa, niin jotain yhtenäistä kuitenkin vielä 70-luvun ja 2020-luvun sosialisteista löytyy. Se on epäisänmaallisuus.
Jos ennen kumarrettiin itään, niin nyt kumarretaan länteen. Tosin sillä ehdolla, että kulloisessakin maassa kansanvälisistä velvoitteista pidetään kiinni ja ilmastokriisi sekä feministien tavoitteet ovat politiikan keskiössä.
