Rakenteellinen korruptio kuriin

Suomi on siis velkaisempi kuin koskaan historiansa aikana. Heikoilla poliittisilla johtajilla, suomalaisella mulle-sulle -politiikalla, hiljaisilla kartelleilla ja rakenteellisella korruptiolla on ollut pitkäaikaiset seuraamukset valtion talouden tehottomuuteen ja velkaisuuteen. Suomi on ahkerien ihmisten omistama varakas maa, jossa miljardeja euroja ohjataan vuodessa tuottamattomaan julkiseen sektoriin sekä EU:n byrokraateille. Julkinen sektori on Suomessa myös ikään kuin hyvä veli -verkoston omaava liikeyritys, jonka ostopalveluita, rahoituksen ja tukien kohteita, kaavoitusta, lainsäädäntöä ja verovapauksia ohjataan sekä myönnetään lähipiirin taloudellisen edun tarpeisiin.

Tranparency International -järjestö listaa vuosittain ”vähiten korruptoituneet maat”. Suomi roikkuu listan kärjessä vuodesta toiseen. Totuus suomalaisesta korruptiosta on kuitenkin täysin toisenlainen. Suomessa ei jaeta ruskeita kirjekuoria. Korruptoitunutta rahaa jaetaan demokraattisten päätösten kautta ja lainsäädännön siunaamana. Tätä kutsutaan rakenteelliseksi korruptioksi.

Vaikka vallassa olevat puolueet yhdessä hyväksyvätkin rahan ohjauksen, kansalaisten oikeudentaju ja moraali ovat yleensä täysin poliittisten päätöksien vastaisia. Valitettavasti kansalaiset valitsevat usein vaaleissa samat päättäjät luottamustehtäviin. Tulonsiirrot suoraan puolueille tai heidän sidosryhmillensä jäävätkin käytäntöön ikään kuin ”talon tapana”.

Isojen kaupunkien budjeteista arvioni mukaan noin 10–20 % on ei-välttämättömiä kustannuksia. Kaupunkien velat ja budjetit ovatkin räjähtäneet kasvuun osittain mulle-sulle -politiikan ansiota. Käytännössä tämä tarkoittaa turhien ja tuottamattomien virkojen perustamisia, kolmannen sektorin tukiviidakon kasvattamista, ei-välttämättömiä lautakuntia ja jaostoja, ilmastotavoitteiden sekä erilaisten ideologisten ohjelmien ja niiden toteutuskustannuksia, luottamushenkilöiden viihdekulujen kasvua jne. Lista on pitkä kuin nälkävuosi.

Yksi niistä syistä, miksi olen mukana politiikassa, ovat juuri nämä edellä mainitut toimintatavat. Uskon, että politiikkaa ja sen tekotapaa on mahdollista muuttaa. Enemmän myönteistä ja epäitsekästä ajattelua, ratkaisukeskeisyyttä ja parempaa päätöksentekoa ja järkevämpää lainsäädäntöä.

Veronmaksajan on tiedettävä, mitä hänen rahoillaan todellisuudessa tehdään. Tämän vastuun olen ottanut itselleni ja toivon, että vallan vahtikoirat myös terästäytyisivät. Sillä jos media ei hoida leiviskäänsä, mihin tämä maa aikanaan joutuukaan?