Suomessa on vallalla hysyttelyn ja miellyttämisen kulttuuri. Julkista keskustelua ikävistä asioista vältetään. Hyvänä esimerkkinä toimii vuosikymmenien Venäjä-politiikka.
Presidentinvaalissa on kaksi asiaa keskiössä, joista media ei uskalla puhua.
1. Suomen talous ei tule elpymään riittävällä nopeudella, jolla valtion konkurssi estettäisiin.
2. Suomalaiset eivät ole valmiita seksuaalivähemmistöiseen presidenttiin.
Suomessa on Euroopan osaamattomimmat poliitikot – Presidentti on paljon vartijana
Puhutaan ensin taloudesta: Hallituskauden lopussa (jos hallitus ei kaadu) valtion velka on vähintään 200 mrd. euroa. Koko julkinen velka olisi arviolta 240–260 mrd. euroa. BKT:n ennustetaan supistuvan vuosina 2023 ja 2024 0,2–0,5 %. Tämän jälkeen kasvua tulee, jos on tullakseen.
Velkasuhde 2027 ”sosiaalivetoisen” hallituksen astuessa valtaan olisi valtionvelan osalta n. 76 % ja koko julkisen velan osalta lähes 100 %. Mitä luulet, miten velka kehittyy vuosina 2027–2031?
Presidentillä on merkitystä: Suomi elää vain viennistä ja näköpiirissämme ei ole uutta Nokiaa tai Tanskan talouden tapaista pelastajaa Novo Nordiskia. Suomen tavaraviennin (2022/81,7 mrd.€) ja yhteisöverojen (2022/7,5 mrd. €) määrä pitäisi kasvaa merkittävästi tulevina vuosina, mikäli valtion konkurssi ja ajautuminen Troikan (IMF, EKP, EU) syliin voidaan estää.
Presidentin ensisijainen tehtävä on tehdä diilejä yhdessä kotimaisten vientiyritysten kanssa. Kasvavat markkinat ja Suomen talouden pelastus on ennen kaikkea kehittyvissä maissa. Presidentiltä odotetaan kielitaitoa, neuvottelukykyä ja ennen kaikkea karismaa.
Asettaisin presidentille tulospalkkauksen. Vientimarkkinoiden ja verotulojen kehittyessä myös presidentin palkka kehittyy.
Moni ylistää, mutta liian monelle kauhistus
Moni vasemmistopuolueen kannattaja näkisi mielellään Suomen liberaalimpana ja ”suvaitsevampana” maana. Haaveet ovat valitettavasti vain pelkkää haavetta. Vaikka media yrittää parhaansa syöttämällä positiivisia mielikuvia monisukupuolisuudesta, seksuaalisesta tasa-arvosta ja oikeutetusta feminismin noususta, niin kansan syvissä riveissä nämä uudet aatteet eivät saa laajaa kannatusta.
Presidentin rooli kulminoituu monille itsenäisyyspäivään ja uudenvuoden puheeseen. Miksi media ei kysy Haavistolta, miten hän aikoo presidenttinä toimia itsenäisyyspäivän vastaanotolla? Onko puoliso Antonio Flores mukana kättelemässä sotaveteraaneja, kirkon edustajia, ja ”tavallisia kansalaisia”?
Haaviston tai vastaavan ”arvopoliitikon” aika ei ole vielä eikä välttämättä lähitulevaisuudessakaan. Vuosisatojen kristillisen perimän ja arvopohjan pesemisen kansalaisten sieluista, arjesta ja arvoista ottaa aikansa. Tarvitaan kovempia otteita, mikäli tavoitteet halutaan saavuttaa lähitulevaisuudessa.
