Valtiovarainministeriö pelkää – Totuutta ei uskalleta sanoa

Valtiovarainministeriön tiedotustilaisuudessa 19.12.2023 ennakoitiin, että nykyisen kehityksen jatkuessa julkinen velka on 86 % BKT:stä vuonna 2028. Taakse jäisivät Italia, Espanja, Kreikka, Portugali ja Belgia. Arvio on yltiöpositiivinen eli linjassa aikaisempiin talousarvioihin. Totuutta ei uskalleta sanoa.

Miksi mielistellään ja jatketaan poliittista korrektiutta. VM:n johtajat tietävät, että Suomen 2000-luvun johtavat poliitikot ovat umpisurkeita, näköalattomia ja osaamattomia. Tilastot eivät valehtele. Tämän takia Suomi on suossa eikä pelastusrenkaita ole enää välttämättä saatavilla.

Julkisen sektorin budjetit ovat kasvaneet yli 150 % 2000-luvun aikana. Julkinen velka on yli 200 mrd. Kansalaisten varallisuus EU:n heikointa tasoa. Miksi kansa valitsee samat päättäjät vaalista toiseen?

Onko Suomi Italian tiellä? – Korruptiot eroavat toisistaan.

Italiassa osataan, Suomessa ei. Italian julkinen velka on ollut vuosittain 90-luvulta asti aina tähän päivään yli 100 % BKT:stä. Tästä huolimatta italialaiset ovat suomalaisia huomattavasti varakkaampia. Vientisektori on laaja-alaisempaa ja kansantalous pyörii.

Syy on italialaisen ja suomalaisen korruption eroavaisuuksissa. Italiassa pimeän talouden merkitys kansalaisten elämässä on välttämätöntä. Viranomaiset katsovat arjenelämää läpi sormien ja kansalaisten varallisuus kehittyy. Kaikkia tuloja ei ilmoiteta ja ruskeat kirjekuoret ovat arkipäivää.

Suomessa köyhällä ja kipeällä kansalla ei ole pelivaraa. Nöyryys on veressä, isoveli valvoo ja pienemmästäkin virheestä sakotetaan. Veronkanto toimii kuin junan vessa ja verolajeja on enemmän, kuin laki sallii.

Suomessa toimintaa ohjaavat ”talon tavat”, jotka ovat rikkaiden ja koulutettujen harrastusta. Holdingyhtiöitä, pörriäisyrityksiä, verovapaita aatteellisia säätiöitä, keveitä pääomatuloja, takuutyöpaikkoja julkisella sektorilla, julkisilla varoilla pyöritettäviä ideologisia kolmannen sektorin ”liiketoimintoja” jne.

Vaikka Suomessa kansalaisten pimeä rahan ansainta on saatu lähes minimiin, niin julkisen sektorin rakenteellinen korruptio rehottaa laajempana kuin koskaan. ”Rakenteellinen korruptio” on niin laajaa, että pölyttyneet yliopistotkaan eivät uskalla ilmiötä tutkia valtionavustuksien menetyksen pelossa.

Italian malli ei ole ratkaisu – Ratkaisu on pelisääntöjen korjaaminen ja moraalitalkoot

Olen lyhyen, mutta dynaamisen poliitikko urani ajan saarnannut seuraavista asioista.

  1. Julkisen sektorin budjetit ovat liian suuria. Paikoin, jopa 70 % liian suuria.
  2. Julkisen sektorin hankinnat ja kilpailutukset ovat täynnä korruptiota ja ammattitaidottomuutta.
  3. ”Poliitikkojen valta” eli ”rakenteellinen korruptio” on mädättänyt juuret ja uudet sukupolvet jatkavat verenperintöä.
  4. Kuntia on Suomessa liikaa. 5,5 milj. asukkaan maassa alle 100 kuntaa on riittävä määrä.
  5. Hyvinvointialue kokeilu pitää lopettaa.
  6. Vapaamatkustajia ei pidä olla sivistyneessä yhteisössä. Verovapaudesta nauttivien säätiöiden ja ammattiyhdistysten rahankuppaus on saatava loppumaan.
  7. Verotusta pitää yksinkertaistaa ja hallintoa keventää. Laiha ja lahjakas julkinen sektori antaa avaimet menestykseen
  8. Byrokratiapöheikköä pitää karsia rajulla kädellä. Turhat virastot ja ministeriöt kiinni, kolmannen sektorin avustukset on lopetettava ja hyvä veli-verkostot laitettava kuriin.

Minä julistan, niin kuin olen kirjoittanut, mutta silmiä en ole nähnyt juurikaan näkevän ja enkä korvia kuulevan.